Minulta on muutamaan otteeseen udeltu Oriveden opistolla vietetystä ajasta, joten ajattelin kirjoittaa siitä tänne blogiini omat kokemukseni kaikkien asiasta kiinnostuneiden luettavaksi.

Olen siis ollut opiston luovan kirjoittamisen linjalla syksyllä 2008-2009 parin kuukauden ajan ja sen jälkeen erikseen muutamalla kurssilla. Nyt viimeisimmäksi (edelleen kesken olevalla) Kohti mestaruutta – lastenkirjakurssilla. Luovan kirjoittamisen linjan jouduin keskeyttämään syistä, joilla ei ollut mitään tekemistä itse opiston kanssa. Eli olisin kyllä opiskellut koko vuoden jos se vain olisi käynyt päinsä.

Koska olin kirjoittajalinjalla vain reilun neljännesosan (linjahan kestää vuoden), kokemukseni kattavat vain osan kokonaisuudesta. No, siinä ajassa sain kuitenkin seuraavan käsityksen:

Kirjoittajalinja on kohtalaisen monipuolinen yleiskatsaus kirjoittamiseen ja kirjallisuuteen ylipäätään. Ikään kuin esipuhe aiheesta. En ala erittelemään kurssien sisältöä sen tarkemmin (siitä saa varmasti tietoa suoraa opistolta), mutta sen sijaan kerron mielipiteeni opetuksesta ylipäätään.

Jos vertaa opiston opettajia ja luennoitsijoita yliopiston vastaaviin, voi todeta että samantasoista opetusta sieltä sai: osa opettajista oli luennoitsijoina heikohkoja, osa parempia tai hyviä, jotkut asiasta innostuneita, toiset eivät (näinhän asiat aina pakkaavat olemaan). Kokonaisuutena opetus kuitenkin säilyi ihan hyvällä tasolla.

Itselläni jonkinlaista asenneongelmaa aiheutti se, että opettajilla tuntui olevan liikaa töitä, eivätkä he sen vuoksi pystyneet keskittymään opetukseen ja oppilaisiin niin hyvin kuin olisi pitänyt. Siis kun ottaa huomioon sen, ettei koulutus suinkaan ollut ilmaista. Jos jostakin maksaa, siitä pitäisi myös saada koko rahalle vastinetta. Mutta omalla kohdallani tämä tuli korostetusti esiin ehkä siksi, että asuin omassa taloudessa ja jouduin koulutuksen ja ruoan lisäksi maksamaan myös vuokraa. Jos taas olisi pystynyt asumaan opistolla, opiskelu olisi ollut periaatteessa yhtä ”ilmaista” kuin muissakin kouluissa, koskapa asuminen opistolla on niin halpaa verrattuna vuokra-asumiseen.

Jos ajattelee, kenelle kirjoittajalinja olisi "sopivin" paikka, niin sanoisin että nuorelle, joka harkitsee alaa muttei tiedä siitä vielä tarpeeksi osatakseen päättää. Kirjoittajalinja antaa aika selkeän kuvan siitä, mistä kirjailijan ammatissa voisi olla kysymys. Se myös esittelee monia muita kirjallisuuden alan ”ammattivaihtoehtoja” opetussisältöjen kautta. Siis toisin sanoen ideoita.

Itse koin, että yliopiston käyneenä ja itsekseni kirjoittamisesta paljon lukeneena opetuksessa oli aika paljon sellaista, minkä tiesin jo entuudestaan. Tai sellaista, minkä olisin voinut itse saada selville vähemmällä vaivalla kuin istumalla luennoilla (ja ehdottomasti vähemmällä rahalla). Siksipä en kaikkia luentoja istunutkaan, vaan saatoin jäädä pois ja kirjoittaa omia kirjoituksiani (mihin ei kotona ole kovin hyvin aikaa). Toki kurssien aikana tuli esille myös sellaisia (erityisesti käytännön kirjoittamiseen liittyviä) asioita, joiden tajuamiseksi olisin joutunut itsekseni näkemään huomattavan paljon vaivaa, ts. oppimaan kantapään kautta, mikä on tunnetusti hidasta ja ärsyttävää. Asiat eivät välttämättä olleet suurensuuria, mutta juuri niitä tärkeitä oivalluksia, jotka auttavat kirjoittamisen taidossa sen ratkaisevan pienen askelen eteenpäin.

Erityisen hatunnoston ansaitsevat palautekeskustelut sekä henkilökohtaiset palautteet. Linjalla on näet perinteenä järjestää erityisiä ”palauteistuntoja” esim. joka perjantai. Ihmiset lähettävät palauteistunnon pitävälle opettajalle tekstin/runon josta haluavat palautetta, opettaja printtaa ne ja ihmiset jotka aikovat osallistua palautekeskusteluun lukevat kaikki kirjoitukset ennen istuntopäivää. Sitten jokaista kirjoitusta käsitellään vuorotellen, ja kaikki saavat sanoa mielipiteitään. Keskustelut olivat varsin kiinnostavia ja opettavaisiakin.

Toinen palautteenantotapa olivat henkilökohtaiset palautteet, jolloin yksittäinen opiskelija varasi ajan opettajalle (tiettynä päivänä ja kellonaikana), lähetti tekstin etukäteen ja sai sitten esim. puolen tunnin ajan palautetta tekstistä kahden kesken opettajan kanssa. Tämä oli hyvin opettavaista ja rohkaisevaa. Tietysti on muistettava, että palaute on aina vain yhden ihmisen palaute, ja saattoi olla, että jos vei saman tekstin toiselle opettajalle, saikin ihan päinvastaista palautetta. Mutta sehän on ihan tavallista, kun on kirjallisuudesta kysymys. Täytyykin valita palautteenantaja niin, että ajatusmaailmat käyvät suurin piirtein yksiin!

Ainakin sinä aikana, kun minä olin linjalla, myös tuntien aikana tehtiin aika paljon käytännön kirjoitusharjoituksia, joita sitten käytiin tunnilla läpi. Myös se oli opettavaista ja auttoi heittämään turhan näperryksen hevon kuuseen. Kuitenkin juuri mahdollisuus palautteeseen oli mielestäni opistoajan paras anti.

Ja vielä loppuun muutama sananen juuri nyt meneillään olevasta Kohti mestaruutta –kurssista. Kurssille on tänä vuonna valittu vain kuusi osallistujaa, joten ryhmä on hyvin tiivis. Käytännössä homma menee niin, että perjantaisin keskitymme kolmen tunnin ajan kuuntelemaan luentoja lasten- ja nuortenkirjallisuudesta. Luennoilla keskitytään mm. juonen kehittelyyn, henkilöhahmojen luomiseen yms. olennaisiin ”perusasioihin”, mutta ohessa saa myös huomattavan määrän tietoa lastenkirjallisuuden kentästä ylipäätään (sekä Suomesta että maailmalta). Siitä, miten tuolla kentällä toimitaan, mitä asioita kannattaa ottaa huomioon jne. Ja tieto on takuulla ajankohtaista, ottaen huomioon että kurssin vetäjä Harri István Mäki julkaisee itse jatkuvasti lastenkirjoja ja on toiminnassa mukana monella tasolla. Turha sanoakaan, että tällaiset tiedot ovat hyvin arvokkaita ja niiden keräämiseen käytännön kautta menisi huomattavan paljon aikaa.  

Lauantaina ja sunnuntaina yleensä sitten keskitymme käymään läpi toistemme käsikirjoituksia, joista muutama aina luetaan läpi ennen kokoontumista, ja joita sitten suurella intensiteetillä kaivelemme kolmesta viiteen tuntia per käsikirjoitus.  Heränneet keskustelut ovat yleensä varsin... mielikuvituksellisia.  Kun oma käsikirjoitus on ruodittu läpi, aloitetaan sitten korjaustyöt, tai kirjoitetaan tarina kokonaan uusiksi, niin kuin minun tapauksessani kävi. Ja sanonpa sen, että oli hyvä että niin kävikin. Nimittäin nyt tekstistä on tulossa huomattavasti parempi!

Kaiken kaikkiaan koen saaneeni Oriveden opistolta sen, mitä menin etsimäänkin: muutaman keskeisen oivalluksen, paljon rohkaisevaa palautetta ja varmuuden siitä, että kirjoittaminen on (kuvittamisen ohella) juuri sitä mitä haluan elämäntyökseni tehdä.

Mutta huomaan nyt vuodattaneeni hyvin pitkästi näistä asioista, joten lopetan tähän. Jos joku lukija sattuu kiinnostumaan mainitsemistani asioista tai haluaa tietää lisää, olkoon vain hyvä ja kysyköön.

Tiedotusluontoinen asia:  "lastenkirjat 2009" -sivulta löytyvät vielä viime vuoden loput arvostelut kirjoista:

Samuli Valkama: Kaisa Lipposen vaihtokaupat. Tammi.

Tuula Korolainen: Kissa Killi ja Sottapytty. Kuv. Christel Rönns. Tammi.

Mervi Lindman: Memmuli karkaa sirkukseen. Tammi.

Rosa Liksom ja Klaus Haapaniemi: Neko. WSOY.

Anna Gullichsen: Satu Kukkameri ja lumen ihme. Kuv. Cara Knuutinen. Tammi.

Tiina Nopola: Siirin jouluyllätys. Kuv. Mervi Lindman. Tammi.

Pirkko Vainio: Joulun valo. Lasten Keskus.

Ihastuttavaa alkutalvea ystävät kalliit,

Riippuen siitä majailetteko etelässä vai pohjoisessa, saatte nauttia aidosta talvesta lumihankineen tai tihkusateineen. Rovaniemeltä etelään muuttaneena voin vain kärsien katsoa pihaani, josta löydän ehkä sormustimellisen verran lunta kun oikein etsin...

Nyt kun Haavemaa on tehty, olen päässyt käsiksi uuteen kirjaprojektiin. Tällä kertaa kyseessä on pidempi tarina, ja kuvituskin toisenlainen. En vielä voi paljastaa enempää, koska ikinä ei voi tietää iskeekö projekti niin kauan, että se oikeasti valmistuisi (kas, jotain olen sentään oppinut edellisestä yrityksestä). Vahva tunne kyllä on, että iskee, sillä tekstistä on jo pari ensimmäistä versiota tehty ja muutama kuvakin on valmiina.

Tällä hetkellä työstän käsikirjoitustani Oriveden opiston järjestämällä Kohti mestaruutta -lastenkirjakurssilla, jossa ensimmäinen tapaaminen oli juuri viime viikonloppuna! Mielenkiintoinen viikonloppu meillä olikin, ja antoi taas tekemiseen uutta intoa ja apukeinoja.

Ja niin, sain myös viimeinkin paperit ulos yliopistosta, joten olen nyt sitten ihan virallisesti valmistunut, vaikka jo vuoden päivät olen sellainen periaatteessa ollutkin. Hyvältähän tämä tuntuu. Kiitos vain onnitteluista. Ja ei kiitos, en tahdo jatkaa tutkimustani aiheesta väitöskirjassa, yliopistomaailma ei ollut se minun juttuni. Ehkä se ei ole mikään yllätys... Jos ihminen on enemmän kiinnostunut pohtimaan sitä, mitä voi löytyä kummituslinnan leluvampyyrin päästä, kuin taide(lauta)pelin mahdollisuuksista avata taideteoksen metaforista tasoa reflektoivan analyysin kautta (suurin piirtein tämä oli aiheeni, hyvät lukijat), niin sitten hän on.

Kaikki kunnioitus yliopistolle ja tieteelliselle tutkimukselle, ja kaikki kunnia taidekasvatukselle, mutta minusta tuntuu että voin olla lapsille enemmän hyödyksi näissä leluvampyyritutkimuksissani. Ainakin toivon niin...

Sain nyt sitten siirrettyä kirjakritiikit vihdoin tänne. Kirjoja on kesältä ja syksyltä, ja ennen joulua täytyy tietysti vielä luoda katsaus joulukirjoihin.

Mahtavaa, että kirjoja ilmestyy aina vain! :) No, olisi myös hienoa, että ihmiset ostaisivat niitä, olisi kirjailijoillakin jotain millä elää. Tässä suhteessa harmi, että Suomi on niin pieni maa. Kun on pieni maa, on myös pienet markkinat. Ja kun vielä olemme niin peräpajula tämän kielen kanssa, ettei tätä juuri kukaan osaa, niin käännätä siinä sitten...

Mutta siis, seuraavat kirjat löytyvät kirjakritiikit 2009 -osastolta (uusimmat aina erittäin järkevästi listan lopusta!):

Mari Kujanpää: Minä ja Muro. Kuv. Aino-Maija Metsola

Harald Gaski ja Lars Nordström: Seitsemän veden joiku. Kuv. Lena Kappfjell

Virpi Penna: Perhosten polku

Heimo Hatakka: Keksijä Punainen ja hatun varjo. Kuv. Ilja Karsikas

Thierry Robberecht: Kiukkuhirviö

Kaarina Helakisa: Rubiinisydän. Kuv. Nina Haiko

Sitten on vielä eräs lasten tietokuvakirja (Priitu Rovaniemen markkinoilla), jota voi ostaa vain Rovaniemeltä. Minulla ei ole kirjasta kansikuvaa, mutta seuraavassa näyte kirjan kuvittajan Ulla Eton kädenjäljestä...

Kirjan on tehnyt seuraava työryhmä:

Tuija Alariesto, Hanna Kyläniemi, Arja Moilanen, Marko Niemelä & Päivi Rahikainen. Ja kuvittajana siis Ulla Etto.

Hei vain,

Muistin taas, että minulla oli tällainenkin juttu kuin oma blogi! Ihminen voi unohtaa monenlaista, kun yrittää pysytellä kiinni aikatauluissa... Aikataulut nyt eivät vain ole minun juttuni, eikä herätys joka aamu 7.15 anna aihetta kovinkaan inspiroiviin hetkiin (sen paremmin aamulla kuin illallakaan). Minä mieluusti venyn sängyssä pitkään ja vajoan monenlaisiin maailmoihin. Nopea ja aikainen herätys ei saa aikaan muuta kuin valtaisan ärtymyksen...

Jotain olen sentään saanut aikaan, kun kuvitustyöni on viimein valmis ja mietin tässä juuri, minkä tuhannesta kirjoitusprojektistani otan seuraavaksi työn alle... Ja joo, olen lähettänyt tämän Haavemaa -käsikirjoituksen kustantajalle, mutta sitä vastausta saa vielä useamman kuukauden odottaa.

Heihei vain!

Lisäsin "vähän" myöhässä kesäkuisen kirjakritiikin sivuilleni. Tehkää hyvin. Mukavaa loppukesää satunnaisille ohikulkijoille, kirjoittelen projekteistani enemmän syksyn tullen!

Kritiikkiin sisältyvät kirjat:

Jukka Laajarinne: Ruoalla ei saa leikkiä. Kuv. Martti Ruokonen

Emilia Lehtinen: Ohjeita lohikäärmeiden kasvattajille. Kuv. Laura Valojärvi

Eppu Nuotio & Tuutikki Tolonen: Leonardon työt. Kuv. Sari Airola

Riikka Jäntti: Toivo ja hirveä hämähäkki

Anja Erämaja: Lulu ja avaruuskoira. Kuv. Ulla Virkamäki

Heippa lukijani armaat ja muut vierailijat!

Kesä on alkanut, vihdoinkin on aikaa tehdä kaikenlaista sellaista, mitä ei talvella ehdi. Ai miten niin? Minun aikani näyttää tasaista tahtia vähentyneen, mitä pidemmälle vuosi etenee.

Kyllä, olen tehnyt kirjan kuvia, ja kirjoittanut jopa kokonaan uuden tarinankin. Mutta kumpaakaan en ole ehtinyt tekemään likimainkaan niin paljon kuin olisin tahtonut. Kuten myös armaan blogini päivitystahdista voitte päätellä.

Suurimmat ajanviejät ovat olleet graduni ja poikani. Gradun olen onnellisesti toukokuun alkupuolella palauttanut, joten koulun suhteen olen siis vapaa nainen. Ennakoimaton ja varsin aikaavievä tapaus oli puolestaan vanhimman poikamme loukkaantuminen hänen hyppiessään trampoliinilla (jossa ei ollut turvaverkkoa). Älkää luulko että se oli meidän trampoliinimme. Olen vältellyt sellaisen ostoa juuri tämäntapaisten onnettomuuksien pelossa. No, käsi meni kunnolla poikki, ja aluksi poika vietti viikon sairaalassa ja nyt on mennyt pari viikkoa kipsin kanssa kotona. Ainakin kaksi viikkoa on vielä edessä. Hän on "hitusen" kiukkuinen, kun alkukesän pitkään odotetut jalkapallokoulut, uintireissut ja pyöräilyt yms. jutut jäävät väliin...

No, otsikkooni viitaten olen kaiken sotkun keskellä myös vaihtanut kuvitustyyliäni. Taas? Tämä kuitenkin tuntuu sen verran hyvältä, että ainakin tämän tarinan tulen kuvittamaan näin. Seuraavassa näette kaksi kuvaa ensimmäisellä tyylillä tehtynä (turhaa niitä on enää piilotella):

Ja tässä sitten uutta tyyliä (kuva näyttää tässä jonkin verran kontrastisemmalta kuin todellisuudessa).

Ei nyt hirvittävää muutosta verrattuna edellisiin, mutta itse ihastuin tuohon mustan siluetin käyttöön niin kovasti, että se siirtyi sitten näihin värikuviinkin! :) Uusia kuvia on sekä hauskempi että nopeampi tehdä. Ne ovat kooltaan puolet pienempiä kuin ensimmäisellä tyylillä tehdyt kuvat, ja koska ne eivät ole niin realistisia, on niiden tekeminen rennompaa ja kiinnostavampaa.

Aika on kulunut uuden tarinan kirjoituspuuhissa sekä entisen tarinan kuvittamisessa. Kirjarintamalta ei siis mitään uutta.

Odotellessani, että etupihan (joka on nurinkurisesti tässä oudossa talossa takapiha) pälvi kasvaisi suuremmaksi ja voisimme viettää siinä leppoisasti istuen mansikkakakkuisen kevätretken arvostelin seuraavat lastenkirjat (siis mitä?):

Tohtori Reiko & Sayako Uchida: Hammaspeikkojen juhlat. Kuv. Eve Tharlet.

Brigitte Weninger: Nähdään taas, isä. Kuv. Christian Maucler.

Christa Kempter & Frauke Weldin: Herra Jänis ja rouva Karhu.

Raili Mikkanen: Kummisisko. Kuv. Marjo Nygård.

Mirjam Pressler: Kyllä me osaamme. Kuv. Dagmar Geisler.

Kiinnostuneet käykööt lukemassa arvostelut "kirjakritiikit 2009" sivultani.

En usko, että aiemmin mainitsemani nuortenkirjojen arvosteleminen ottaa tuulta alleen. Olen nyt lukenut uusimpia nuortenkirjoja aika pinon, ja jotenkin tunnen, että nykynuorten maailma on liian kaukana omasta kokemusmaailmastani. En pysty samaistumaan enkä eläytymään. Olen siis edelleen lapsi ja sellaisena taidan pysyäkin...

(Vielä tarkennuksena edelliseen: mielipide koskee VAIN realistisia nuortenkirjoja. Fantasia on asia erikseen. Minähän en paljon muuta luekaan kuin nuortenfantasiaa...)

Kirjaprojektini on edennyt ison harppauksen. Johtuen sairastumisista, miehen opintomatkoista ja muista elämän ihanista yllätyksistä, olen joutunut lykkäämään tekstin ja näytekuvien lähettämistä kustantajalle.

Nyt hetki kuitenkin lähestyy. Olen tarkistanut tekstini sataan kertaan ja tiivistänyt kahteensataan. Olen tehnyt kuvasuunnitelman ja saanut aika viime hetkellä päähäni tehdä puolet kuvista mustavalkoisina. Jokaiselle aukeamalle tulisi siis koko sivun värikuva, ja tekstisivua ympäröisi sitten mustavalkoinen "siluettikuvitus". Tässä esimerkki tekstisivun alareunan kuvasta:

(Ääh, jäi hirveästi tyhjää tilaa skannerin jäljiltä tuohon, mutta ei voi mitään. Koneellani ei tällä hetkellä ole fotaria jolla korjata asia...)

Joka tapauksessa, pian on totuuden hetki käsillä (juu, siis tarkoitan ehkä noin puolen vuoden kuluttua). Sillä aikaa kun odottelen kohtaloni toteutumista armaiden kustantajien taholta, aion tehdä loppuun kuvituksen ja käydä sitten seuraavan tarinan kimppuun. Tässä työssä on turha jäädä odottelemaan laakeriseppeleitä ja fanfaareja.

Nyt on sitten korkattu vuoden 2009 kirjakritiikitkin, lisäsin blogiini uuden sivun tämän vuoden arvosteluja varten. Olen ottanut vastaan myös uuden haasteen, nuortenkirjat. Laitan nuortenkirjakritiikeille oman sivunsa, kunhan saan ensimmäisen tehtyä. Löytyvät sitten helposti kaikkien halukkaiden luettavaksi!

Ensimmäisessä lastenkirjakritiikissäni kävin läpi seuraavia kirjoja:

Kate DiCamillo: Desperon taru

Oili Tanninen: Hippu

Gösta Knutsson: Maailman paras Pekka Töpöhäntä